perjantai 25. tammikuuta 2013

11.

Moikka!

Enää puoli vuotta MM-kilpailuihin!!

Suomessa vuoden 2013 on nyt pyörähtänyt käyntiin ja MM-kilpailujen virallinen kilpailukutsukin on lähtenyt matkaan!

Lauantaina 19.1.2013 järjestettiin Espoo-Cup. Kilpailut onnistuivat mahtavasti pienistä tatamiongelmista ja kisapaikan vaihdoksista huolimatta. Taas nähtiin miten huipputaidokoita ei lannista mikään ja yhteinen mielipide oli: Kisoja EI peruta. Kisatunnelma oli tiivis ja jännittävä. Kaikki panostivat täysillä ja tekivät parhaansa. Mukavaan ilmapiiriin vaikutti myös tasapuolinen kannustus, joka täytti salin.

Kisaamisen välissä onnistuin haastattelemaan muutamaa taidokaa. Haastateltavina olivat Sandokain Essi Pelttari, joka kilpailee naisten ranking-sarjassa ja  Mikko Koivula Lahden Sugatasta. Mikko kilpailee nyt ensimmäistä kautta miesten ranking-sarjassa. Haastatteluun osallistui myös Jigotain Emilia Saarenketo, joka siirtyy ensi vuonna naisten ranking-sarjaan sekä  Oulun Taidoseuran Perttu Piirainen, joka kilpailee miesten ranking-sarjassa.

 

Mikä kilpailuissa on parasta?

Essi: ”Henki ja meininki, nyt oli myös mukavaa kun meidän junnut olivat kilpailemassa ja pääsi kannustamaan niitä.”

Mikko: ”Parasta on kun pääsee tapaamaan muita taidokoita.”

Emilia: ”Kisajännitys on parasta.”

Perttu: ”Ihmiset! En ole vielä elämässäni tavannut yhtään tylsää taidokaa.”

 

Miksi kannattaa kilpailla?

Essi: ”Näkee paremmin heikkoutensa ja vahvuutensa, vaikka kilpaileminen ei olisi kovin mielekästä.  Suorituksia tehdessä kilpailutilanne on myös erilainen kuin omalla salilla tekeminen.”

Mikko: ”Minua se kehittää henkisesti, koska en tykkää kilpailla.”

Emilia: ”Kilpailuista saa kokemusta.”

Perttu: ”Kilpaileminen on kivaa. Pääsee haastamaan itsensä.”

 

Kehittääkö kilpaileminen?

Essi: ”Kehittää, itselläni se toimii motivointikeinona. ”

Mikko: ”Kyllä, henkisesti. ”

Emilia: ”Kehittää monellakin tavoin.”

Perttu:  ”Kyllä, rantakuntoa.”
 

Miltä häviäminen tuntuu?

Essi: ”Tulee tunne, että haluaa kehittyä. ”

Mikko:  Se antaa voimaa treenata lisää.”

 Emilia: ”Pettymykseltä aluksi, mutta innostaa treenaamaan lisää.”

Perttu:  ”Kehittävältä.”

 

Miltä voittaminen tuntuu?

Essi: ”Onnistumiselta, se on myös merkki kehittymisestä kun urheilee tavoitteellisesti. ”

Mikko: ”Hyvältä, mutta siihen ei saa juuttua vaan pitää jatkaa kovaa harjoittelemista.”

Emilia: ”No hyvältähän se tuntuu.”

Perttu: ”Voitto tuntuu positiivisesti kehittävältä ja helpotukselta. ”

 

Miten ja milloin olet aloittanut kilpailemisen?

Essi: ”Vuonna 2004 sinivöisenä tein hokeita junnukisoissa.”

Mikko: ”Lahti-Cup vuonna 2008, vihreävöisenä olin toinen hokeissa.”

Emilia: ”Dantai hokei seuran tyttöjen kanssa Turun SM-kisoissa.”

Perttu:  ”Vuonna 2005 Göteborgissa MM-ystävyyskilpailuissa kaksi viikkoa vanhalla sinisellä vyöllä ja voitin hokeista kultaa.”

 

Paras kisamuisto?

Essi: ”EM-kisoissa 2011 Dantai jissen kulta.”

Mikko: ”Tenkai Turun SM-kisoissa.”

Emilia: ”Dantai hokei kulta vuonna 2011 parhaan joukkueen kanssa.”

Perttu: ”Kaikki! Paras oli Dantai hokei bakutsulla (takaperin voltilla) vuoden 2009 SM-kisoissa.”

 

Kisakausi on siis lähtenyt hyvin käyntiin ja osallistujia riittää. Espoo-Cup keräsi paikalle yli 60 kilpailijaa tukijoukkoineen. Seuraava cup-kilpailu Järjestetään Kuopiossa 16.2.2013.
 
Tässä kisatunnelmia! Kuvaajina toimivat Aki Peltola ja Elisa Rousu.
 
 
 

 

Howdy!

It is only 6 months to World Taido Championships!

The competition season in Finland started on Saturday  19th of January in Espoo. There were nearly 60 competitors and great punch of spectators.

The temperature dropped nearly -30 degrees below zero and it caused challenges. Tatami-truck got frozen due to the cold weather and Espoo Taido Club was forced to move the competitions to another place. All together over 100 people drove to another side of the city – but no-one wanted the competitions to be cancelled. Despite of these problems the competition season was opened successfully.

You could easily see what taidokas can do when it’s about co-operation and helping each other! Everybody did their best also in the competition. The atmosphere was great and people were cheering up each other.

I was able to interview some of the competitors between the events.

-          Essi Pelttari (Ranking Women)

-          Mikko Koivula (First competition in Ranking Men)

-          Emilia Saarenketo (Last year in Kyu Women)

-          Perttu Piirainen (Ranking Men)

 

What is the best thing in competing?

Essi: ”I think it’s the spirit and atmosphere. Now it was also nice when we had our juniors competing and I got to encourage them. "

Mikko: ”The best thing in competitions is to meet other taidokas.”

Emilia: ”I think the excitement is the best thing.”

Perttu: ”People! I have never met any dull person who practices taido.”

 

Why do you think one should compete?

Essi: ”One sees one’s strengths and weaknesses better. Competition makes performances different than if one does them just at the dojo.”

Mikko: ”I think it develops me in mental level. I don’t exactly like to compete.”

Emilia: ”One gets good practice out of competitions.”

Perttu: ”It is fun! I can challenge myself.”

 

How does it feel to lose?

Essi: ”it makes me want to improve my own performance. ”

Mikko: ”It gives strength to train more.”

 Emilia: “It causes always a little frustration but finally it makes you want to train more.”

Perttu:  ”Losing develops you.”

 

How does it feel to win?

Essi: ”It is a sign of success. It is also a sign of development when the aim is to succeed in sport.”

Mikko: ”It feels good of course but one should not get bogged down - one should keep on working hard.”

Emilia: ”Well, it feels good of course!”

Perttu: ”It feels that you have improved in a positive way and it is also a kind of relief.”

 

What is your best memory from Taido competitions?

Essi: ”European Championships 2011 when I won gold medal in Dantai Jissen.”

Mikko: ”Tenkai.”

Emilia: ”Dantai Hokei gold in 2011. It was the best team ever.”

Perttu: ”All of them! Maybe one of the best experiences was when I managed to do bakutsu in Finnish Championships in 2009.”

 

Next competitions will be held in Kuopio 16th of February. 

 

 

-Mimmi



torstai 10. tammikuuta 2013

10.

Hyvää alkanutta MM-vuotta kaikille!

Keskimäärin tätä MM-blogia lukee noin 300 ihmistä kuukaudessa, mikä on aika kiva määrä :)

MM2013-viestinnän tärkein tavoite on saada taidokat tietoisiksi tapahtumasta ja innostaa lajin pariin uusia ihmisiä. Taidohan on ehkä suuren yleisön parissa tuntemattomampi urheilulaji, mutta toiminta Suomessa on aktiivista. Taido eroaa muista kamppailulajeista ehkä parhaiten kolmiulotteisuudellaan ja esteettisyydellään. Se kietoutuu kauneuteen, kerroksellisuuteen sekä vastakohtiin, kuten japanilainen kulttuurikin. Taido on turvallinen budolaji, jossa harrastaja pääsee nauttimaan kamppailun nostattamasta adrenaliinista ilman pelkoa päähän kohdistuvista osumista tai liian kovasta kontaktista.

MM-viestinnän keskeisin tavoite on saada jokainen taidoka viemään viestiä eteenpäin, mistä lajissa on kysymys.

Seuratoiminnan koulutuksen osallistujien parissa on käyty jo useampana vuonna kysely, jossa on kysytty: Kuinka moni ihminen lähipiiristäsi osaisi kuvailla mitä sinä harrastat ja mitä taido on tai miten se eroaa jostakin muusta lajista? Vastaus on keskimäärin kolme henkilöä.

Kolme?! Tässähän ollaan kuin jossakin salaseurassa!

Olisitko juuri sinä se, jonka lähipiiri saa pian kuulla hieman lisää tästä varsin mukavasta, mutta haasteellisesta lajista tai onko juuri sinulla sellainen ystävä, joka olisi tarpeeksi rohkea kokeilemaan uutta harrastusta?


Vie siis taidoviestiä eteenpäin!




Happy New Year everybody!

Approximately 300 people read this blog every month, which is a nice amount! But it could be much more!

Not only our goal with WTC2013 Public Relations is to spread the information about the WTC-Event among taidokas but also to reach new people who would like to start this great martial art.

Even though taido has a significant foothold in Finnish sporting life and Finnish Taido Association is very active in various national and regional sports projects, the awareness of taido could be much better.

We had a query among the Finnish taidokas and they were asked: "How many people around you (family, friends, colleagues etc.) could describe what taido is and how is it different than some other martial art?"
The answer was: "Average three people around me know what taido is."
- Three?! As if taido is some kind of secret society!!

Taido is perhaps relatively unknown martial art among the general public but it surely shouldn’t be unknown to people near us! We all have our responsibility to promote taido whenever it’s possible. We should think ourselves as walking business cards to remind people how splendid hobby taido actually is.

What makes Taido different from other martial arts is perhaps its three-dimensionality and aesthetics. Taido is intertwined with the beauty, as well as layers of opposites, such as the Japanese culture. Taido is a safe martial art in which the enthusiast can enjoy the adrenaline stirring up without fear of a hit to the head or too hard contact.

Do you know a friend who would be brave enough to try a new hobby?

 
Take this message forward!



-Mimmi